Hevonen tarvitsee monia vitamiineja
Aina silloin tällöin nousee esiin puhe hevosten ruokinnan vitamiineista, niiden määristä, laaduista ja sopivasta saannista. Vitamiineja hevonen saa luontaisesta ravinnostaan, mutta vitamiineja on myös erilaissa täysi- ja puolitiivisterehuissa, kivennäisvalmisteissa, vitamiinitäydennysrehuissa, hivenainerehuissa, valkuaisrehuissa, energiaboostereissa, nuolukivissä sekä monissa muissa valmisteissa. Lisäksi vitamiineja sisältävät mm. hevosille annettavat marjat, juurekset, siemenet ja yrtit. Hevosien vitamiiniruokinnan virheet johtuvat usein joko liiallisesta vitamiiniravinteiden käytöstä tai heikkolaatuisesta rehusta. Ruokinnassa kannattaa erityisesti huomioida rasvaliukoisten vitamiinien yliannostuksen mahdollisuus, SILLOIN kun käytetään synteettisesti valmistettuja tuotteita. Miksi näin, avataanpa asiaa hieman.
Hevonen tarvitsee elimistönsä rakennusaineiksi, elintoimintojen ylläpitoon ja liikkumiseen monia erilaisia ravintoaineita. Vitamiinit ovat yksi näistä ravintoaineista ja jokaisella vitamiinilla on tärkeitä vastuualueita hevosen elimistössä.
Osa vitamiineista voi esiintyä ravinnossa epäaktiivisessa muodossa ja muuntautua vasta elimistössä aktiiviseen muotoon. Kasveissa, hevosen luonnollisessa ravinnossa, vitamiinit esiintyvät aina vitamiinien esiasteina. Esiasteet muuttuvat hevosen elimistössä vitamiineiksi, mikäli elimistöllä on vajetta vitamiineista. Synteettisessä muodossa olevat vitamiinit imeytyvät aina kokonaan hevosen ruuansulatuskanavassa, toisin kuin esiasteina olevat, joita muuntuu hevosen elimistössä vitamiineiksi vain tarpeellinen määrä.
Vitamiinien imeytyminen yhteydessä elimistön vitamiinivarastoihin
Vitamiinit jaetaan vesi- ja rasvaliukoisiin vitamiineihin. Rasvaliukoisia vitamiineja ovat A-, D-, E- ja K-vitamiinit. Rasvaliukoisista vitamiineista liian suurina annoksina ongelmia aiheuttavat pääsääntöisesti elimistöön kertyvät A- ja D-vitamiinit. Suomessa hevosilla on useimmiten puutetta rasvaliukoisista vitamiineista, erityisesti D-vitamiinista, joka on erittäin tärkeä vitamiini mm. varsojen luunmuodostuksen kannalta. E-vitamiini sen sijaan ei aiheuta selviä myrkytysoireita suurinakaan annoksina, vaikka se on rasvaliukoinen. Tarvittaessa taas rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä voi edistää syöttämällä niiden antamisen yhteydessä kasviöljyjä.
Vesiliukoisia vitamiineja ovat B- ja C-vitamiinit. Vesiliukoiset vitamiinit eivät juurikaan varastoidu elimistöön, ja siksi niitä on saatava ravinnosta päivittäin. Hevonen tuottaa itse näitä vitamiineja suolistonsa pieneliöstön avulla. Vesiliukoisten vitamiinien liikasaanti synteettisistäkään rehuista ei yleensä aiheuta haittavaikutuksia, sillä ne eivät varastoidu kehoon suurissa määrin, toisin kuin rasvaliukoiset vitamiinit.
Eri vitamiinit käyttäytyvät kehossa eri tavoin. Vesiliukoisen C-vitamiinin käyttäytyminen tunnetaan erityisen hyvin. Annosten suurentuessa tarvetta suuremmiksi vitamiinin imeytyminen suolesta vähenee. Esimerkiksi ravinnon sisältämä 100 mg C-vitamiinia imeytyy jokseenkin kokonaan, mutta kymmenkertaisesta määrästä imeytyy enää puolet ja satakertaisesta annoksesta 10-20%.
Jotta liiallisista vitamiineista kehittyisi varsinainen terveysuhka, täytyy vitamiineja saada huomattava määrä yli suositeltavien määrien. Tätä paljon todennäköisempää on jonkin vitamiinin puutostila. Kaikkia vitamiineja olisi kuitenkin turvallisinta saada vain suosituksia vastaavina kohtuullisina määrinä.
Hevosen luonnollinen ravinto sisältää vitamiinien esiasteita
Hevosen luonnollisin ravinto, tuore ruoho, sisältää runsaasti A-, D-, E- ja K-vitamiinien esiasteita. Esimerkiksi A-vitamiinin esiaste tunnetaan betakaroteenina. Muuntumistehokkuus vitamiineiksi on yhteydessä mm. hevosen elimistössä oleviin vitamiinivarastoihin. Mikäli elimistössä on jo runsaasti rasvaliukoisia vitamiineja, esiasteista muuttuu vähemmän vitamiineja elimistöön ja ne poistuvat kehosta virtsan mukana. Niiden runsas saanti ei siis ole haitallista. Rasvaliukoisten vitamiinien yliannostus liittyy pääsääntöisesti teollisten vitamiinivalmisteiden käyttöön. Esimerkiksi A-vitamiinin liikasaanti on mahdollinen tätä vitamiinia sisältävien erityisvalmisteiden käyttöön liittyen, ei pelkästään ravinnosta saatuna. Myöskään D-vitamiinia ei voi saada liikaa ravinnosta, vaan ongelmat ja yliannostukset liittyvät vitamiinivalmisteisiin.
Erityisesti sisäruokintakaudella kannattaa kiinnittää huomiota vitamiineihin
Sisäruokintakaudella ja ei-laiduntavilla hevosilla vitamiinien saannista tulee huolehtia tarkemmin. Etenkin raskaasti työskentelevillä hevosilla sekä siitostammoilla ja varsoilla täydennys on yleensä aina tarpeen. Kova työskentely kuluttaa elimistön vitamiinivarastoja nopeammin, kuin mitä hevonen saa perusrehuista. Myös suoliston toimintahäiriöt, antibioottikuurit, stressi ja voimakas väkirehuruokinta lisäävät vitamiinitarvetta. Nyrkkisääntönä voi sanoa, että vähäisin lisävitamiinien tarve on vähintään 2-3 tuntia päivässä laiduntavalla hevosella ja suurin tarve vastaavasti kilpahevosilla, siitostammoilla ja kasvavilla varsoilla sisäruokintakaudella. Kantavilla tammoilla tärkeää on riittävien A-, D-, E-vitamiinien lisäksi myös B-vitamiini ja kilpahevosilla erityisesti E-vitamiini, joka on välttämätön lihasten toiminnalle, energian tuotannolle sekä hapenotolle. Se suojaa kilpailevan hevosen elimistöä rasitukselta, edistää palautumista ja kasvattaa vastustuskykyä. Kilpahevosella on elämässään paljon stressaavia tilanteita, jotka voivat heikentää vesiliukoisten vitamiinien hyväksikäyttöä. B-vitamiinia hevonen tarvitsee mm. energian tuotantoon, hermoston toimintaan, aineenvaihduntaa ja lihasten kunnossa pitämiseen. Vihreät kasvikset sisältävät runsaasti folaattia, B-vitamiinia, jota on teollisissa vitamiinivalmisteissa foolihappona. Folaattia tarvitaan mm. verisolujen muodostumiseen ja solujen jakautumiseen ja se on erityisen tärkeä tiineille eläimille.
C-vitamiini edesauttaa ravinnosta saatavan raudan imeytymistä ja C-vitamiinin on todettu parantavan kilpailusuoritusta. C-vitamiinia hevoset tarvitsevat myös vastustuskyvyn ylläpitämiseen ja solujen rakennusaineeksi. Hevosilla paksusuolesta imeytyy heikosti C-vitamiinia ja siksi elimistön tuottama C-vitamiini on tärkeä vitamiinin lähde hevosille. Aikuisilla hevosilla C-vitamiinin puutosta esiintyy useimmiten tilanteissa, joissa suoliston toiminta on häiriintynyt ja jos hevonen on stressaantunut. Ruusunmarja on erinomainen hevosen C-vitamiinilisä. Ruusunmarjan C-vitamiinin on todettu olevan paremmin hevosen elimistön hyväksikäytettävissä kuin synteettinen askorbiinihappo. Tutkimuksissa selvisi ruusunmarjan syötöllä olevan hevosille anti-inflammatorisia eli tulehduksia estäviä tai lievittäviä vaikutuksia sekä antioksidatiivisia vaikutuksia. Ruusunmarja antioksidanttisen vaikutuksen epäillään olevan ruusunmarjan sisältämän C-vitamiinin vaikutuksia. Tutkimuksessa selvisi myös, että ruusunmarja parantaa hevosen suorituskykyä ja palautumista (Winther, Kharazmi, Hansen, Falk-Ronne 2010). Ikääntyvällä hevosella esimerkiksi hampaiden, suoliston tai maksan toiminta saattaa olla jo heikentynyt, ja silloin B- ja C-vitamiinien saanti on turvattava lisäruokinnalla.
Monipuolisuus kunniaan
Kun hevosen ravinto koostetaan erilaisista kasviksista, juureksista, marjoista, yrteistä, viljoista ja siemenistä, taataan vitamiinien ja muiden ravinteiden monipuolinen saanti. Kasvikunnan tuotteille värin antavat aineet ovat nekin terveydelle hyödyksi, sillä ne toimivat elimistöä suojaavina antioksidantteina, vaikka eivät vitamiineja olekaan. Kasvikunnan tuotteissa on vitamiinien lisäksi monia muita terveyteen vaikuttavia aineita, joita kaikkia ei vielä edes tunneta. Tällaisia yhdisteitä ovat mm. karotenoidit, polyfenolit, flavonoidit ja fenolihapot, joilla voi olla esimerkiksi antioksidanttisia tai hormoneja muistuttavia vaikutuksia.
Kaikki vitamiinit ja välttämättömät kivennäisaineet sisältävä synteettinen valmiste on aina sisällöltään ratkaisevasti köyhempi kuin monipuolinen luonnollinen ruokavalio ja vitamiinien liikasaanti on mahdollista vain liiallisilla synteettisillä vitamiinivalmisteilla, ei koskaan ravinnosta.
