Mitä raaka-aineita rehut todella sisältävät ja miksi?

• Tuote-etikettien ymmärtäminen on hyödyllinen tieto

 Kuinka usein ja tarkasti luet syöttämiesi rehujen sisältö- ja raaka-ainemerkinnät? Allergisten hevosten omistajille asia on usein arkipäivää, mutta moni muu saattaa jättää sisällön tutkimisen tuotelupauksiin, kuten vähemmän tärkkelystä, runsaasti kuitua tai korkea vitamiinipitoisuus.  Rehujen laaduissa ja sisällöissä voi olla suuria eroja, vaikka kyseessä olisi lähes samaan tarkoitukseen tehdyt tuotteet. Huomattavia eroja voi löytyä siitäkin huolimatta, vaikka listaus kuulostaisi lähes samalta, esimerkiksi E-vitamiini, C-vitamiini, kupari, rauta jne. Mistä tämä johtuu ja miten ainesosat voi erottaa toisistaan?

Tarkista ja tunnista tuoteselosteen merkinnät

Hevosen rehut tulisi valita niin, että hevosen elimistö saa rehuista ravintoaineita, joita se tarvitsee, ja siinä muodossa, jossa elimistö voi ne hyödyntää.

Hyvin usein rehujen valmistuksessa yksi määrittävä tekijä on hinta. Rehuteollisuus pyrkii pitämään hinnat matalina, kilpailukykyisinä ja kuluttajille houkuttelevina. Tämä johtaa väistämättä erilaisiin valintoihin raaka-aineiden suhteen. Luonnolliset vitamiinit ja mineraalit ovat kalliita raaka-aineita, ja siksi sen niiden teollinen (ja edullinen) valmistus ja käyttö on yleistä, erityisesti eläinten ruokinnassa. Markkinoilla on valtavasti tuotteita, joiden raaka-aineet ovat teollisia kopioita aidoista luonnollisista ravinteista, joita elimistö ei pysty samalla tavalla käyttämään hyödykseen kuin luonnollisia ravinteita. Esimerkiksi niveltoiminnalle tärkeä antioksidantti C-vitamiini voi esiintyä tuotteessa nimellä D-askorbiinihappo, C-vitamiini tai vaikkapa ruusunmarja. Kemiallisesti valmistetut versiot ovat aina ”luonnollisenkaltaisia”. Niitä myös tarvitaan huomattavasti suurempi määrä niiden heikomman imeytymisen vuoksi. Elimistö hyödyntää parhaiten sellaista vitamiinia tai muuta ravinnetta, jollaisena se esiintyy luonnossa.  Tuoteseloste on hyvä paikka tarkistaa raaka-aineiden alkuperä ja laatu, mutta niiden ymmärtäminen vaatii usein perehtymistä.

D-alfatokoferol vai dl-alfatokoferol

Esimerkiksi luonnollinen E-vitamiini merkitään d-alfatokoferolina ja teollinen dl-alfatokoferolina. Teollisen C-vitamiinin tunnistaa nimestä askorbiinihappo, luonnollisen C-vitamiinin tausta voi puolestaan olla vaikkapa ruusunmarja- tai tyrnijauhe. Orgaanisen ravintolisän tunnistaa helpoiten siitä, että tuoteselosteessa lukee selvästi, mitä ravintolisä sisältää (ruusunmarja, nokkonen, spirulina, orgaaninen sinkki jne). Jos ainesosaluetteloon on lueteltu lähinnä eri vitamiineja, hiven- tai kivennäisaineita, kuten kupari, rauta, sinkki, A-vitamiini tai E-vitamiini, niin kyseessä on melko suurella todennäköisyydellä synteettinen tuote. Eli mikäli etsit orgaanista, luonnollista ravintolisää, kannattaa kiinnittää huomio siihen, että ainesosaluettelossa luetellaan ne orgaaniset raaka-aineet, joista tuotteen ravinteet, esimerkiksi vitamiinit tulevat, tai että ainesosa on merkitty orgaaniseksi.

Rehuissa moni valmis tuote voi sisältää näistä molempia: sekä orgaanista että epäorgaanista versiota, mutta usein vain pienen määrän luonnollista, kalliimpaa ja laadukkaampaa versiota. Hyvin usein markkinointi kuitenkin tapahtuu ”luonnollisilla ainesosilla”, ”sisältää myös luonnollista xxx…” Luonnollisuuden aste on usein helpoin päätellä sekä hinnasta että annostelun määrästä; pieni hinta ja suurempi annostus kielii teollisesta tuotteesta.

Ero luonnollisen tai teollisen ravinteen hyväksikäytettävyydessä piilee siinä, että synteettinen vitamiini on eristetty muoto eikä sisällä muita yhdisteitä. Tämän vuoksi monet teolliset ravintolisät sisältävät suuren määrän vitamiineja, hiven- ja kivennäisaineita, eivätkä lainkaan muita yhdisteitä kuten entsyymejä, joiden tarkoitus olisi toimia yhteistyössä elimistön kanssa ja auttaa sitä imeyttämään tarvittavat vitamiinit. Orgaaninen eli luonnollinen ravintoaine sisältää kaikki vitamiinin imeytymiseen tarvittavat yhdisteet. Luonnosta saatavat vitamiinit ja mineraalit ovat sitoutuneet aina proteiineihin, flavonoideihin tai hiilihydraatteihin ja tämä mahdollistaa niiden tehokkaan imeytymisen elimistöön. Esimerkiksi nokkonen sisältää rautaa, mutta myös C-vitamiinia ja foolihappoa, jotka varmistavat raudan imeytymisen. Orgaanisesti sitoutuneet mineraalit vähentävät myös yliannostuksen riskiä ja ovat siten turvallisempia käyttää.

Pelletit, jauheet, hiutaleet

On paljon rehuja, jotka löytyvät pelletöidyssä muodossa. Lähtökohtaisesti tässä ei ole mitään ongelmaa, mutta näissäkin tapauksissa tuoteseloste kannattaa lukea, sillä pelletti voi helposti sisältää monia muitakin aineita kuin, sitä mitä pelletillä myydään. Pelletin sekaan on helppo sekoittaa muita ns. halvempia aineita. Lisäsi pelletöinti tarvitsee lähes poikkeuksetta aina jonkin sidosaineen, jotta se pysyy koossa. Puhdas pelletöimätön ainesosa on aina täysin tunnistettavissa ja nähtävissä. Rakenteelliset rehun ainesosat rohkaisevat hevosia pureskelemaan enemmän, joka puolestaan stimuloi syljeneritystä ja ruuansulatusta.

Täyteaineita vai raaka-aineita?

Orgaanisen ja epäorgaanisen alkuperän lisäksi tuotetiedoista kannattaa tarkistaa sisältöluettelon täyte- ja lisäainelistaus. Yleisimmät täyteaineet ovat mm. maltodekstriini, glukoosi, melassit, kalsiumkarbonaatti, rehuhiiva, soijaproteiini, soijankuoret ja leseet. Täyteaineilla ei niiden määritelmänkään mukaan ole ravitsemuksellisia tarkoituksia. Liian helppoa ei tämäkään toki ole. Toisinaan aines voi yhdessä rehussa olla perusteltu raaka-aine ja toisessa ei-järkevä täyteaine. Esimerkiksi leseet voivat antaa täysrehuna annetussa kuiturehussa hyvää ravintoa hevosen suolistomikrobeille, dekstroosi voi parantaa aminohappojen toimintaa, kalsiumkarbonaatti oikaista kalsium-fosforisuhdetta tai hiiva tasapainottaa ruuansulatusta oikealla annostuksella, mutta pienien annosten täydennysrehuissa ne usein kulkevat täyteaineina.

Valitettavan usein täyteaineiden tarkoitus on pienentää kalliiden raaka-aineiden määrää lisäämällä tuotteeseen halpaa täyteainetta. Esimerkiksi lisäämällä arvokkaita raaka-aineita sisältävään niveltuotteeseen täyteaineita, saadaan kalliiden raaka-aineiden määrää ja samalla myös hintaa alas. Tämä johtaa usein taas suurempaan syöttömäärään, mutta pienempiin pitoisuuksiin. Lukuisat täyteaineet voivat aiheuttaa päänvaivaa erityisesti allergioista kärsivien hevosten omistajille. Esimerkiksi maissille allergisen hevosen omistajan tulisi pystyä selvittämään, onko rehussa lueteltu tärkkelysperäinen maltodekstriini peruna-, vehnä- vai maissiperäistä. Usein myös synteettinen askorbiinihappo on maissiperäinen.

Aina täyteaineilla ei kuitenkaan ole vain kustannuksia pienentävä merkitys, vaan ne voivat liittyä myös turvallisuuteen ja käytettävyyteen. Esimerkiksi monia hivenaineita tarvitaan vain hyvin pieninä määrinä ja usein niiden turvalliseen ja järkevään annosteluun tarvitaan jokin kantaja-aine, johon hivenaine voidaan sekoittaa. Kantaja-aineen käyttö auttaa pieniä, mutta välttämättömiä ravintoaineita jakautumaan tasaisesti seokseen ja mahdollistaa niiden annostelun järkevillä mitoilla. Rehun lisäaineista säädetään Euroopan unionin lainsäädännössä, ja vain EU:ssa hyväksyttyjä rehun lisäaineita saa unionissa saattaa markkinoille, käyttää tai prosessoida. Toki kantoaineiksikin voidaan valita järkeviä raaka-aineita, joista parhaimmillaan saa jopa ravintohyötyjä. Esimerkiksi CdG:n seleenin kantaja-aineeksi on valittu vitamiini- ja antioksidanttirikas marja-aroniajauhe.