Chia-siemenet ovat viime vuosina tulleet tutuiksi supermarkettien käytäviltä, mutta myös hevosten ja muiden lemmikkien rehuna. Chiaa kutsutaan superfoodiksi sen hienon ravintoainekoostumuksen vuoksi; erityisesti sen poikkeuksellisen rasvahappokoostumuksen ansiosta. Chiaa myydään kuitenkin hyvin erilaisilla hinnoilla, eikä voidakaan sanoa, että kaikki chia-siemenet ovat samaa tavaraa, sillä niin ei ole. Siementen laaduissa on valtavia eroja; useimmiten erot liittyvät puhtauteen sekä siementen kypsyyteen ja sitä kautta laadukkuuteen ja erityisesti juuri ihailtuun rasvahappokoostumukseen.
Chia on lämpöisen ilmaston kasvi, joka sietää hyvin kuivuutta, mutta ei paleltumista tai liiallista kosteutta. Erityisesti siementen kypsymisen aikana tarvitaan kuivempia olosuhteita. Ihanteellinen kasvulämpötila chialle on 16-26 astetta. Chian kaikkein arvokkaimmat ravinteet liittyvät omega-rasvahappoihin. Chiassa onkin kasvikunnan korkein rasvahappopitoisuus.
Mistä tunnistat chian laadukkuuden?
Hyvälaatuinen chia-siemen sisältää omega-rasvahappoja 29,5-33,5 %. Proteiinia on noin 18-23 % ja kuitua noin 34-40 %. Nämä ravinneominaisuudet liitetään nimenomaan kypsiin siemeniin. Kypsät siemenet ovat tiheämpiä painoltaan kuin kypsymättömät siemenet, joten siementen paino liittyy suoraan siihen, kuinka laadukasta chia on. Mitä painavampi tuote, sitä laadukkaampi se on, ja sitä enemmän se sisältää arvokkaita omega-rasvahappoja. Jos kahteen samankokoiseen pussiin pakataan chiaa ja toinen on toista pussia täydempi, on tyhjempi pussi laadultaan painavampaa ja siten parempaa laadultaan.
Ulkoisesti laadukkaan chian tunnistaa helpoiten tummasta, harmaan ja valkoisen pilkullisesta, mutta kiiltävän hohtavasta kuoresta. Kypsymättömät siemenet ovat kevyempiä ja tyypillisesti hieman ruskehtavan keltaisia. Tällaisia siemeniä syntyy, kun pakkanen pääsee vahingoittamaan satoa. Toisinaan siemenet ovat harmaan valkoisia, kuten hyvälaatuinen kypsä chia, mutta niiden pinta ei loista, vaan on enemmänkin himmeän läpinäkymätön. Tällaiset siemenet ovat kärsineet sateesta. Sade ja pakkanen pysäyttävät kasvin asianmukaisen kehityksen ja vaikuttavat sen siementen ravinnepitoisuuteen ja laatuun. Kun chia kerätään, siemenistä erotellaan erikseen pienet jyvät koon ja painon mukaan tiheysmittarilla. Kaikki samassa varressa olevat siemenet eivät ole sataprosenttisesti yhtä kypsiä ja laadukkaita, joten käsittelylaitos erottaa jälkikäteen hyvän ja kypsän tuotteen kypsymättömästä tuotteesta ja muusta jätteestä (varret, lehdet, huonot siemenet, pöly jne) ja siemenet myydään eteenpäin laatuun perustuvalla hinnalla.
Rehuchia 99% puhtaus & kypsymättömät ruskeat siemenet
Rehuchia 98% puhtaus & kypsymättömät ruskeat siemenet
Rehut eivät lain muukaan vaadi samanlaista kasvitieteellistä puhtautta kuin elintarvikkeet, joten rehuissa käytetään usein hieman alempilaatuista chiaa, jossa voi olla pienempi kasvitieteellinen puhtaus. Rehuissa chiaa käytetään usein myös yhtenä osana - se saatetaan jauhaa ja sekoittaa yhteen muiden raaka-aineiden kanssa. Erityisesti tällaisissa tapauksissa osa yrityksistä käyttää alempilaatuista chiaa, jossa kasvitieteellinen puhtaus on pienempi tai, jossa siemenet eivät ole kypsiä tai ne ovat vahingoittuneita, sillä laatu ei ole nähtävissä eikä siitä haluta maksaa, mutta pakkauksen kylkeen voidaan kuitenkin kirjoittaa sen sisältävän chiaa, joka on tällä hetkellä trendikästä myös eläinrehumarkkinoilla.
Siementen puhtauteen liittyy myös torjunta-aineiden määrät. Vaikka EU:ssa sääntöjen tulisi olla yhtenäiset, tuottajien kertoman mukaan Itä-Euroopan satama- ja tulliviranomaiset ovat vähemmän tiukkoja, kuin esimerkiksi Länsi-Euroopassa Alankomaissa, eivätkä välttämättä yhtä tiukasti noudata EU:n jäämien enimmäismääriä. Torjunta-aineiden jäämät liittyvät tapaan, jolla sato kuivataan ennen sen korjuuta. Osa tuottajista käyttää kuivausapuaineita (glyfosaatti tai parakvatti), jolloin lopputuote ei ole aina EU-vaatimusten mukainen. Myös tuottajamaissa viljely- ja hygieniakäytännöt eroavat toisistaan.
Arvokkaat rasvahapot
Chia-siemenissä on korkein luonnossa esiintyvä omega-3-rasvahappokoostumus. Eri rasvahapoilla on elimistössä eri tehtävät. Hevosten ruokinnassa omega-3- ja omega-6-rasvahappojen välisten pitoisuuksien suhde on merkitsevä. Luontaisen karkearehusta koostuvan ruokavalion perusteella voidaan päätellä omega-3-rasvahappojen olevan hevosille tärkeässä asemassa, sillä laidunruohossa näitä esiintyy enemmän kuin muita rasvahappoja. Chia sisältää eniten, noin 60 % koko öljypitoisuudesta a-linoleenihappoa. Se sisältää myös linolihappoa, oleiinihappoa, palmitiinihappoa sekä steariinihappoa. Lisäksi chia sisältää mm. B-vitamiineja ja antioksidantteja (tokoferoleja, fytosteroleja, karotenoideja ja fenolisia yhdisteitä).
Chiarouheen osalta tilanne on se, että suuri osa markkinoilla olevasta jauhetusta chiasta on öljynpuristamisesta ylijäänyttä osaa. Tämä tarkoittaa sitä, että siemenestä puristetaan siemenen arvokas osa, öljy, jonka jälkeen jäljelle jäävä puristusmassa jauhetaan jauhoksi. Ravintoarvoiltaan tämä tavara on tietenkin eri asia, kuin kokonaisesta siemenestä jauhettu rouhe, ja siitä puuttuu tuotteen arvokkain osa, rasvahapot. CdG:n rouhe on aina rouhittu kokonaisesta siemenestä ja se sisältää kaikki siemenen sisältämät ravinteet.
Hyödylliset kuidut & lysiini
Kuidut voi jakaa kahteen eri kuitulaatuun: liukoiseen ja liukenemattomaan kuituun. Molempia laatuja löytyy kaikista kasvikunnan tuotteista. Tärkein eroavaisuus laatujen välillä on niiden fysiologinen käyttäytyminen.
Chiassa runsaasta kokonaiskuidun määrästä noin 5-6 % on ravintokuitua. Liukoinen kuitu on kuitua, joka muodostaa chia-siemeniin yhdistetyn liman. Liukoisesta kuidusta muodostuva geeli rauhoittaa ruuansukatuskanavaa, hidastaa hiilihydraattien hajoamista, ja lisää hiilihydraattien massan lisääntymistä, joka puolestaan synnyttää kylläisyyden tunnetta. Lima etenee hitaasti ruuansulatuskanavassa, joka myös pidentää kylläisyyden tunnetta. Geelin muodostavat liukoiset kuidut toimivat probiootteina ja säätelevät verensokerin tasoja. Kaneilla tehty tutkimus (Meineri and Peiretti 2007) osoitti, että chia lisää kuidun, kuiva-aineen, orgaanisen aineen, raakaproteiinin, raakakuidun sekä kokonaisenergian sulavuutta. Tämän jälkeen lihassa havaittiin merkittävä monityydyttymättömien rasvahappojen lisääntyminen. Tutkimus on mielenkiintoinen, sillä kanien ruuansulatuksen on todettu olevan lähinnä hevosta.
Liukenematon kuitu puolestaan muodostaa imeytymätöntä selluloosamaista massaa, joka kiihdyttää suolen toimintaa imeyttämällä itseensä nestettä. Liukenemattomalla kuidulla on ummetusta ehkäiseviä ja ummetusoireita helpottavia ominaisuuksia.
Valkuaisaineet eli proteiinit ovat elimistön vaatimia rakennusaineita. Hevoselle välttämättömiä aminohappoja on noin kymmenen. Niistä tärkeimmät ovat lysiini ja metioniini. Eläin ei pysty tuottamaan näitä aminohappoja itse, joten ne on saatava ravinnosta. Chia sisältää runsaasti myös lysiiniä, aminohappoa, josta hevosilla usein on puutetta.
Markkinoilla olevien chian laaduissa on siis valtavia eroja. Jos mahdollista, kannattaa ostaessa kiinnittää huomiota siementen painoon ja ulkonäköön, jotka kertovat kuinka laadukas tuote on kyseessä. Toisen seikka on usein hinta, sillä pääsääntöisesti se korreloi suoraan laadun kanssa.
Chia de Gracian chiat turvallisesti suoraan tuottajalta
Chia de Gracia ostaa parasta mahdollista laatua olevaa chiaa suoraan tuottajalta, jolloin voidaan taata siementen parhaat ravitsemukselliset ominaisuudet, puhtaus, viljelytavan varmentaminen ja jäljitys. Asianmukainen hinta takaa myös kohtuullisen korvauksen viljelijälle ja kannustaa hyvien tuotantotapojen kehittämiseen ja ylläpitämiseen.
Chiatoimittajamme kasvattaa chiat itse perinteisen viljelymaan alueella eikä viljelyksiä varten tehdä hakkuita. Viljelyalueella on pakollista säilyttää puulinjat peltojen välisillä alueilla, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.
Toimittajallamme on yritysvastuu ohjelma, joka mm. tekee yhteistyötä paikallisen lastensäätiön kanssa. Projektiin kuuluu oma vähittäiskaupan tuotemerkki, jonka jokaista myytyä painokiloa kohden menee säätiölle yhden annoksen arvo ja tavoitteena on tehdä säätiöistä omavaraisia ja lahjoituksista riippumattomia.
Chia-ostoksille täältä :)