Vaikka koira on lihansyöjä, tarvitsee se myös muuta ravintoa kuin pelkkää lihaa. Koira tarvitsee ihmisen tai muiden eläinten lailla vitamiineja, hyviä rasvahappoja ja hivenaineita pysyäkseen terveenä ja energisenä.
Erityisesti raakaruokinnalla olevat koirat tarvitsevat tukea myös ruuansulatukseen sekä elimistön tarvitsemien ravinteiden ylläpitämiseen.
Lisäämällä koirasi ruokaan esimerkiksi yrttejä, marjoja, siemeniä tai juureksia, saat täydennettyä ravinnon monipuolisuutta ja esimerkiksi vatsan toimivuutta täysin luonnollisesti ilman lisäaineita.
Vanhemmiten myös koirilla esiintyy kremppoja ja vaivoja, joita voi ruokavaliolla helpottaa. Samoin aktiivisesti liikkuvat koirat tarvitsevat usein huolenpitoa mm. nivelille ja sidekudoksille. Siitoksessa olevilla eläimillä on myös omat tarpeensa.
Erityisesti juurekset, marjat ja siemenet ovat helppo ja turvallinen tapa täydentää koirasi ravintoa.
Yrtit on tarkoitettu monipuolistamaan ravitsemusta ja tukemaan sekä aktivoimaan elimistön omaa luonnollista toimintaa. Yrttejä ei ole tarkoitettu korvaamaan lääkkeitä.
Tarvittava määrä riippuu sekä koiran koosta sekä sen herkkyydestä yrttien vaikutuksille. Määrään vaikuttaa myös se, mitä osaa kasvista käytetään.
Siksi aloita uudet yrtit ja kasvit aina pienellä annostuksella, ja nosta annosta vähitellen. Ohjemäärät ovat keskiarvoja ja löydät sopivan annoksen varovasti kokeilemalla ja koiraasi tarkkailemalla.
Yrttiruokinnassa on hyvä muistaa, että koiran ruuansulatus on lyhyt ja nopeasti toimiva. Siksi yrtit sulavat koiralla kasvissyöjiä nopeammin. Siementen optimaalisen sulamisen varmistamiseksi rouheet ovat koirilles hyvä valinta. Yrtit voidaan sekoittaa ruuan sekaan tai antaa ja haudutettuna ja siivilöitynä teenä muun ruuan sekaan sekoitettuna.
Ihmiselle yleisesti sopiva annostus on noin 1- 2 teelusikkaa / 2,5 dl kuumaa vettä. Koirille annostusta voi arvioida niin, että noin 75 kg painoiselle koiralle annostus on ihmisen annosmäärää vastaava. 40 kg koiralle annostus on puolikas, 20 kg koiralle yksi neljäsosa ja 10 kg koiralle yksi kahdeksasosa ihmisen keskimääräisestä annoksesta.
Näin valmistat yrttiteen koiralle:
Kaada 2,5 dl kiehuvaa vettä yrttien päälle (1 – 2 tl) ja anna hautua noin 15 minuuttia ajan kannen alla.
Hienonnetut marjat ja siemenet voi lisätä ruokaan sellaisenaa, kuivattuja marjoja ja kuivattuja juurespaloja ja -lastuja voi liottaa vedessä niiden pehmentämiseksi. Siemenet suositellaan pääsääntöisesti murskattuina, jotta niiden ravintoaineet ehtivät imeytyvä koiran lyhyessä ruuansulatuksessa.
Muistathan, että yrttejä ei pääsääntöisesti suositella tiineenä oleville eläimille. Myös eläinlasten kanssa kannattaa varmistua tuotteiden sopivuudesta!