Koiran tarvitsemien ravintoaineiden, proteiinin, kuidun, kivennäisten ja hivenaineiden sekä vitamiinien tarve määräytyy koiran rodun, iän, koon, fysiologisen tilan, energiankulutuksen ja painon perusteella. Koiran ruuansulatuselimistö on melko lyhyt verrattuna ihmisiin ja moniin muihin kasvissyöjänisäkkäisiin. Aineenvaihdunnan ja ravintotarpeiden osalta koiran tulkitaankin olevan sekaravinnon syöjä. Koiralle tärkeimmät energianlähteet ovat rasva sekä hyvälaatuiset proteiinit, yleensä eläinperäiset proteiinit. Lisäksi täysipainoiseen ravitsemukseen tarvitaan kivennäis- ja hivenaineita, vitamiineja ja rasvahappoja (omega-3 ja -6).
Ruokavaliostaan riippuen koira voi saada tarvitsemansa ravintoaineet erilaisista ravintolähteistä, niin kasvi- kuin eläinperäisistäkin. Proteiineja valitessa on tärkeä varmistua erityisesti proteiinin sulavuudesta sekä kaikkien välttämättömien aminohappojen saannista, erityisesti kasviproteiineja käytettäessä. Koiralle on määritelty välttämättömäksi 10 aminohapon ravitsemuksellinen tarve ja nämä sen tulee saada ravinnostaan päivittäin.
Kuidut hyvien suolistobakteerien tukena
Edellä mainittujen ravintoaineiden lisäksi hyvinvoiva ja terve koira tarvitsee myös jonkun verran kuituja mm. vatsan ja suoliston toiminnan, ruuansulatuksen sekä terveen suolistoflooran tueksi. Kuitujen tärkeänä tehtävänä koiran elimistössä on huolehtia myös nestetasapinon säätelystä sekä paksusuolen hyvän bakteerikannan tukemisesta – kuitu toimii siis suolistossa prebioottina eli hyvänä kasvualustana hyviä ruuansulatusbakteereja varten. Kun hyviä suolistobakteereita on suolistossa riittävästi, ne vievät tilaa haitallisilta taudinaiheuttajabakteereilta.
Kuiduilla on vaikutusta myös kakkaan; kuidut imevät nestettä ja tekevät kakasta kiinteämpää. Koiran löysät ulosteet viittaavat usein liian vähäisen kuidun määrään. Kiinteä kakka on tärkeää myös anaalirauhasten toiminnalle. Normaalisti koiran anaalirauhaset tyhjenevät ulostaessa. Jos kakka on liian löysää, ei se aina riitä aiheuttamaan rauhasiin riittävästi painetta niin, että ne tyhjentyisivät. Tämä taas saattaa johtaa anaalirauhasten tukkeutumiseen ja eläinlääkärillä tehtävään tyhjennystarpeeseen. Kuitupitoinen ruokavalio tukee kakan kiinteää koostumusta ja sitä kautta myös anaalirauhasten oikeanlaista tyhjentymistä. Muita merkkejä, jotka voivat kertoa liian vähäisestä kuidun saannista on mm. ripuli, ummetus, diabetes, lihavuus tai ulosteessa oleva lima tai veri.
Erilaiset kuitulähteet – nyrkkisääntönä 5 %
Kuidut auttavat myös muiden ravintoaineiden imeytymisessä sekä kylläisyyden tunteen saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Tämä on hyödyllistä erityisesti koirille, joilla on, tai joille kertyy helposti ylipainoa. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että hyvä määrä kuitua on noin 5 % koiran kokonaisruokavaliosta. Kuitupitoisempaa ruokaa tarvitsevat koirat hyötyvät ravinnosta, jonka kuitupitoisuus on korkeampi, 6 - 10%.
Koiralle hyviä kuidunlähteitä ovat mm. vihannekset, kasvikset, marjat sekä erilaiset siemenet, rouheet ja leseet, kuten vaikkapa chia-, pellava- tai hamppurouhe. Kasviksista ja marjoista esimerkiksi punajuuri, porkkana, ruusunmarja, tyrni ja karpalo maistuvat monille. Viljojen sulavuudessa sen sijaan on eroja melko paljon ja niiden kanssa on hyvä pysyä kohtuullisissa määrissä. Kotimaisista viljoista parhaiten hyödynnettävissä ovat kaura, vehnä, speltti, ohra ja ruis. Myös riisi on hyvin sulavaa. Tattari saattaa joillakin koirilla aiheuttaa paksusuolen ärsytystä. Peruna ja maissi ovat myös hyviä hiilihydraattien lähteitä, mutta melko sokeripitoisina ne voivat aiheuttaa ongelmia hiivaherkille koirille. Vehnä puolestaan saattaa aiheuttaa iho-ongelmia.
Kuitutyyppejä on erilaisia: liukenemattomia ja liukoisia kuituja. Liukenemattomat kuidut eivät sula, vaan ne kulkevat suolen läpi muuttumattomana. Liukenemattomat kuidut stimuloivat ruuan sujuvaa etenemistä paksusuolessa, auttavat ulosteiden muodostumista ja kulkeutumista eli estävät ummetusta. Liukoiset kuidut ylläpitävät myös sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa. Nimensä mukaisesti ne liukenevat veteen muodostaen geelimäisen aineen ja toimivat ruuansulatuskanavassa suolistobakteerien ravintona. Tällaisia koiralle sopivia liukoisia kuituja ovat mm. inuliini, fruktaanit ja pektiini.
Suoliston terveys on oleellisen tärkeää koko koiran terveydelle, hyvinvoinnille ja vastustuskyvylle ja tämän vuoksi suoliston hyvää ja monipuolista bakteerikantaa kannattaa tukea ruokavaliolla. Riittävästi kuituja sisältävä ruokavalio on koko elimistön hyvinvoinnin perusta.
Aiheeseen liittyvät tuotteet:
UUTUUS: Fibre Dog 350g, 21,90 €
Kotimainen hamppurouhe 400g, 8,90 €