Annika Niemi on toistakymmentä vuotta ulkomailla hevosenhoitajana työskennellyt ravialan harrastaja. Omia hevosia hänellä on ollut samanaikaisesti lähes koko ajan.
Tämänhetkinen oma hevonen Toivo on kuusivuotias ravihevonen. Toivo on temperamenttinen ruuna, joka on pärjännyt raveissa melko hyvin, puolet kisoista totossa. Toivo on aina ollut luonteikas ja jopa kovapäinen, ja siten myös erittäin haastava treenattava.
Toivolla on ollut vatsaongelmia kaksivuotiaasta lähtien. Vaivat alkoivat ruunauksen jälkeen. Toimenpiteen jälkeen tuli komplikaatioita ja Toivo joutui syömään pitkiä lääkekuureja. Vatsakipuja hevosella on esiintynyt sen jälkeen lähes koko ajan. Vatsan ja suoliston huonosta kunnosta johtuen hevonen on ollut myös herkkä erilaisille taudeille, joita onkin sairastettu valitettavan usein. Ulospäin on näkynyt myös yleistä happamuutta, kiukkuisuutta ja syömättömyyttä. Myös juomisen kanssa on ollut ongelmia. Joulukuussa 2017 Toivo lopetti hienon voittojuoksun jälkeen juomisen kokonaan ja joutui klinikalle nesteytykseen.
Tämän jälkeen Toivolle aloitettiin Chia de Gracian Protect That Tummy-rehu. Tuote helpotti hevosen oloa todella nopeasti, jo parin päivän jälkeen juominen oli tuplaantunut normaaliin verrattuna. Myös syöminen normalisoitui. Nykyään Toivo juo kiitettävästi, palautuu nopeammin ja on luonteeltaan kuin eri hevonen; hyväntuulinen ja myös ajaessa koetut raivokohtaukset ovat hävinneet kokonaan.
Alussa maistuvuus oli huono. Annika antoi rehun ruiskulla ruuttaamalla suoraan suuhun ensimmäiset kolme päivää ja sen jälkeen se olikin ehdottomasti hevosen suurinta herkkua! Hevonen odottaa päivittäistä annostaan portilla kieli pitkällä ja kippo nuollaan todella tarkasti puhtaaksi muruakaan jättämättä. Toivolla tuotteen vaste on lyhyt - jos päivä jää antamatta, hevosessa huomaa heti eron huonompaan.
”Suosittelen kaikille, joilla on vatsavaivoja, minä en tule lopettamaan tuotteen käyttöä niin kauan kuin hevonen on aktiivikäytössä!”