Kouluratsastaja tarvitsee rutiinia peräkkäisten liikkeiden suorittamiseen
Kilpailukausi käynnistyy täydellä teholla joka kevät ja moni ratsastaja odottaa tulostason parannusta edelliseen kauteen verrattuna. Suomen talvi tarjoaa pitkän harjoituskauden, jonka onnistuminen punnitaan pian. Talvella ahkerasti opetellut uudet asiat tulisi nyt kyetä yhdistämään siistiksi ja sujuvaksi kokonaisuudeksi. Chia de Gracian yhteistyöratsastaja- ja valmentaja Mikaela Soratie kertoo vinkit, joilla omaa suoritustaan voi trimmata tavoitteisiin pääsemiseksi.
"Talven treenin tarkoituksena on valmistella seuraavaa kilpailukautta muun muassa kohottamalla hevosen kuntoa, lisäämällä voimaa sekä opettamalla sille uusia asioita. Myös ratsastajan tavoitteena on oppia uusia asioita ja saada suorittamiseen varmuutta. Juuri ennen kilpailukauden alkua on syytä tehdä paljon rataharjoituksia, jotta rutiini opittujen asioiden peräkkäin tekemiseen saadaan varmaksi ja sujuvaksi", Soratie ohjeistaa.
Kouluradalla on äärimmäisen tärkeää, että ratsukko pystyy suorittamaan toisiaan seuraavat liikkeet juuri oikeissa kohdissa ja oikeaan aikaan. Tämä vaatii sekä ratsastajalta että hevoselta tarkkuutta ja yhteisymmärrystä siitä, miten liikkeestä siirrytään kohti seuraavaa tehtävää.
"Jo verryttelyssä on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että hevonen rentoutuu ja että se on hyvin kuulolla. Liikkeet on jo opeteltu kotona, joten verryttelyssä ei enää harjoitella. Tärkeintä olisi saada hevonen mukavan tuntuiseksi, pehmeäksi ja yhteistyöhaluiseksi", Soratie kertoo.
Aloita rataharjoittelu vähintään kaksi viikkoa ennen kilpailuja
Kilpailuohjelma kannattaa opetella jo hyvissä ajoin ennen itse kilpailusuoritusta, ainakin kaksi viikkoa ennen varsinaista kilpailupäivää.
"Ensimmäisellä viikolla kannattaa opetella ja ratsastaa rata kokonaisuudessaan läpi ja kiinnittää huomiota parannettaviin osioihin. Kilpailua edeltävällä viikolla on hyvä ratsastaa ohjelmasta ainoastaan pätkiä, jottei hevonen ala liikaa ennakoida suoritusta."
Kilpailuihin valmistavat treenit vaihtelevat hevoskohtaisesti. Soratie itse treenaa muutaman päivän ennen kilpailuja ihan kunnolla ja hän pitää hevoset sellaisessa kunnossa, että ne jaksavat työskennellä tehokkaasti useamman päivän peräkkäin. Kevyen päivän Soratie antaa hevosilleen noin kolme päivää ennen kilpailuja.
"Kilpailuverryttelyssä ratsastan vielä muutamia yksittäisiä liikkeitä, mutta en käy kaikkia radan tehtäviä enää läpi. Juuri ennen starttia pyrin itse rentoutumaan mahdollisimman hyvin, sillä niin myös hevosen saa parhaiten kuulolle. Jäykkänä tolppana satulassa istuva ratsastaja jäykistää myös hevosen. Teen kilpailupaikassa aina samanlaisen verryttelyn kuin kotona jolloin suoritettavat tehtävät, kuten siirtymiset ja taivuttelut ovat hevoselle tuttuja. Verryttelyssä ei kannata alkaa kokeilemaan uusia tai outoja asioita, sillä myös hevonen tarvitsee varman olon suoriutuakseen radasta hyvin", Soratie huomauttaa.
Hyvä kotitreeni on kaiken perusta
Soratie kehottaa ratsastajia ratsastamaan radalla samalla lailla kuin kotona. Melko usein kilpailussa näkee ylisuorittamista, joka kostautuu valitettavan helposti. Ratsastajan epävarmuus tai poikkeavat rutiinit heijastuvat herkästi myös hevoseen.
"Jos suoriudun kotitasoon nähden hyvin, olen tyytyväinen. On erittäin epätodennäköistä, että ratsukko suoriutuu kilpailutilanteessa paremmin kuin kotona. Tästä syystä on tärkeää, että hevonen ja ratsastaja saavat hyvää, säännöllistä ja johdonmukaista valmennusta kotioloissa, jolloin harjoittelussa ei ole samanlaista suoriutumisen painetta kuin kilpailutilanteessa", Soratie toteaa.
Viime kaudella Soratien valmentamat ratsukot komeilivat säännöllisesti tulosluettelojen kärjessä erityisesti poni- ja junioriluokissa, voittavat useita SM-mitaleja sekä osallistuivat PM-kilpailuihin. Soratie toimii myös ESRA:n aluevalmentajana.