CdG-tiimin pitkäaikaisin jäsen Mikaela Soratie viimeistelee hevostaan huomenna tiistaina alkaviin EM-kilpailuihin Saksan Haagenissa. Hot Casanova on Katja Kuistilan omistama 12-vuotias FWB-ruuna, jolla on ollut tapana suorittaa kilpailuissa hyvin omalla tasollaan. Äskettäin tapahtuneen elämänmuutoksen myötä Soratiellä oli matkaa Haageniin vain kolmen tunnin ajomatkan verran.
Soratie on juuri heinäkuun lopussa muuttanut Englannista Hollantiin. Mikä on tausta maisemanvaihdon takan?
”Saksasta lähtöni jälkeen olen ollut viimeiset kolme vuotta Katja Kuistilalla töissä Englannissa. Hän päätti myydä oman tilansa ja minä puolestani halusin tulla takaisin Keski-Eurooppaan, josta käsin on helpompi kilpailla. Hollanti on hevosmaa, josta on hyvät kulkuyhteydet kaikkialle Eurooppaan”, Soratie kertoo.
Aluksi Soratietä hieman huoletti muutto niin lähellä EM-kilpailujen alkamisajankohtaa, mutta onneksi huoli on turha. ”Hevoset toipuivat muutosta nopeasti ja ne ovat kotiutuneet todella hyvin. Lisäksi olen jo onnistunut löytämään mahtavia ihmisiä avukseni, joten uusi arki on lähtenyt rullaamaan todella kivasti.”
Oma tila Hollannissa
Soratiellä on nyt käytössään 23 hevosen talli, maneesi, kenttä ja ihanat laitumet.
”Jos hevosilta kysyy, niin uskoisin, että niiden mielestä parasta ovat laitumet. Jos taas minun mielipidettäni kysytään, niin oma talli on aina ollut unelmani, eli ihan vaan se, että pystyn laadukkaasti treenaamaan hyvissä puitteessa. Eli voisi sanoa, että tällä hetkellä elän unelmaani”, Soratie hymyilee.
Harjoittelun ja kilpailujen kannalta muutosta aiheutuu monia positiivia asioita. Soratie on nyt päässyt valmentautumaan maajoukkuevalmentajan Rien van der Schaftin avustuksella, joten ratsukko on saanut hyvin treenejä alle ennen EM-kisoja. Jatkossa on iso etu, että omasta paikasta käsin on helppo päästä moniin kansainvälisiin kilpailuun lyhyin välimatkoin.
”Mennyt vuosi on ollut haastava, se täytyy myöntää. Oman tilan osto ja muutto ovat tuoneet paljon iloa, mutta toki myös haasteita. Muuttaminen on aina stressaavaa ja hevosten kanssa se ei ole ainakaan yhtään helpompaa. Lisäksi korona ja Brexit ovat tuoneet oman lisänsä. Olemme päässeet kilpailemaan muutaman kansainvälisen kilpailun Belgiassa ja yhden Englannissa.”
Haageniin Suomella on nyt vahva joukkue
Joukkueessa ratsastavat Stella Hagelstam – Sangraal, Emma Kanerva – Greek Air, Henri Ruoste – Kontestro DB ja Mikaela Soratie – Hot Casanova. Viimeksi Soratie edusti Suomea EM-kilpailuissa Rotterdamissa 2018 hevosellaan Dacor.
”Valinta tuntui oikein hyvältä ja olen todella otettu, että saan edustaa suomea nyt jo toisissa EM-kilpailuissa. Kisatuloksemme paranivat, kun kausi eteni, joten tietysti varovaisen toiveikkaana odotin joukkueeseen pääsyä. Tuntuu todella hienolta olla mukana.”
Soratie on valmistautunut EM-kilpailuihin samalla tavalla kuin muihinkin kilpailuihin, pitämällä treenin mahdollisimman samanlaisena ja omat hermot kurissa.
”Hottiksessa arvostan erityisesti sitä, että se tekee aina parhaansa kilpailuissa ja yleensä onnistumme suorittamaan omalla tasollamme. Se on myös hevonen, josta tuomarien on helppo pitää. Toivoisin, että onnistuisimme tekemään mahdollisimman ehjän suorituksen ja sillä tavalla tukeman koko Suomen joukkueen onnistumista.
EM-kilpailut ratsastetaan 7.-12.9. Hagenissa, Saksassa.